Etusivu / Asuminen / Asukastoiminta / Pohjalankila
Pohjalankila
Pohjalankilan metsäiseen maastoon tuovat vaihtelua pienet järvet ja peltotilkut. Kylä sijaitsee Ruokolahden koillisosassa, vain 30 km:n päässä Imatralta.

Aktiiviset pohjalankilalaiset ovat yhteistuumin kehittäneet kyläänsä. Ympäristöä on hoidettu mm. maisemoimalla Torsanpään virkistysalue. Kylätupa on kunnostettu ja talkoovoimin saatiin kylän raitille myös valot. Vesilintuja voi tiirailla kylän pohjoispuolella olevan Alasenjärven lintutornista ja Hukkavuorella kulkevat Matti Päivisen rakentamat 5 ja 8 km:n luontopolut vaihtelevassa maastossa. Taukoa voi pitää vaikkapa Hukkavuoren laella.
160 asukkaan kylässä on perhepäivähoitaja ja kahvila, jossa on elintarvikemyyntiä, sekä majoituspalveluyritys. Lisäksi kylällä toimii useita pienyrittäjiä, mm. luontopalveluyrittäjä, hieroja, parturi-kampaamo ja autokorjaamo sekä maa- ja metsätalous-, kuljetus-, kaivuri- ja rakennus- ja sahayrittäjiä.

Pohja-Lankilassa asuinrakennukset sijaitsevat pääosin mäkien päällä. "Vastaanottoasunnoksi" tarjotaan kunnan viiden asunnon vuokrarivitaloa, josta käsin voi rakentaa oman talon parhaaksi katsomalleen paikalle. Kylässä on myynnissä yli 10 hyvää, merkittyä tonttia ja kiinteistöjä.

Vilkasta yhteisstoimintaa


Harrastus- ja liikuntamahdollisuudet ovat hyvät. Kansalaisopisto järjestää jumppaa, käsitöitä ja englantiakin voi opiskella. Lentopalloillat ovat suosittu yhteinen liikuntamuoto. Jääkiekkokaukalo, kansanhiihto- ja valaistu latu mahdollistavat talvisen ulkoliikunnan. Marjastus-, metsästys- ja sienestysmahdollisuudet ovat hyvät.

Pohjalankilassa toimivat mm. kylätoimikunta, martat, urheiluseura, 4H-kerho, vanhempainyhdistys ja kalaosakaskunta. Yhteisiä tapahtumia järjestetään useita vuodessa: retkiä, kesätorit ja pilkkikilpailut. Torsanjärven rannalla vietetään mm. rantakalailtoja ja juhannusjuhlat sekä vuosittainen luontojumapanpalvelus - Torsanpään maakirkko.
Pohja-Lankila valittiin Etelä-Karjalan vuoden kyläksi 2004.
Yhteystiedot

Pj. Matti Jaatinen
Siht. Päivi Pulkkinen

Pohjalankilan-kyläaukea_-300x225.jpg

Pohjalankilan kyläaukea. Kuvaaja Risto Luukkonen

Haukkavuori-Sarajärvellä_-300x225.jpg

Haukkavuori Sarajärvellä.  Kuvaaja Risto Luukkonen

Hukkavuorelta-Torsan-suuntaan_-300x225.jpgHukkavuorelta Torsan suuntaan. Kuvaaja Risto Luukkonen

Takaisin ylös