Etusivu / Kuntatietoa / Merkkihenkilöt / Ruokolahden leijona
Ruokolahden leijona

Menneinä vuosisatoina Ruokolahti tunnettiin eksoottisena erämaapitäjänä Saimaan rannalla sopivan matkan päässä Viipurista ja Pietarista. Imatran alueen kuuluessa Ruokolahteen Imatrankoski oli Ruokolahden tunnetuin luonnonnähtävyys ja matkailukohde.
 
Luonto on edelleen lähellä ruokolahtelaisten sydäntä. Siinä riittää ihmeteltävää. Ilmielävän leijonan seikkailu Ruokolahden metsissä oli valtakunnan tarkimmin seurattu tapahtuma kesä-heinäkuussa 1992. Leijonan havaitsi ensimmäiseksi metsätyönjohtaja Martti Auvinen 23. päivänä kesäkuuta ollessaan leimaamassa metsää Ruokolahdella. Kaksi päivää myöhemmin havainto julkaistiin paikallislehdessä ja siitä alkoi uskomattoman laaja uutisointi ja keskustelu leijonan ympärillä.

Myöhemmin on varmistunut, että leijona todellakin vieraili Ruokolahden metsissä tuona kesänä. Petotutkija Erik S. Nyholm kävi paikalla toteamassa mm. jälkihavaintojen perusteella leijonan oleskelun Ruokolahden luonnossa. Marjanpoiminta ja muu luonnossa liikkuminen jäi hiukan vähemmälle tuona kesänä Ruokolahdella. Leijona ei kuitenkaan hätyytellyt ihmisiä ja poistui syyskesällä rajan taakse, mistä se lienee tullutkin. Emme tiedä, joutuiko leijona takaisin sirkukseen, mistä sen arveltiin karanneen, vai aloittiko se vapaan leijonan uljaan elämän Venäjän laajoilla aroilla länsiseikkailunsa jälkeen.
 
Leijonan tapaisia elämyksiä ei Ruokolahdellakaan aina koe, mutta luonto tarjoaa monenlaista ihmeteltävää siellä liikkujalle. Suurenmoiset järvi- ja metsämaisemat sekä monipuolinen eläimistö karhuista ja susista alkaen luovat ihmiselle mahdollisuuden palata juurilleen sanan koko merkityksessä.

Aisti sinäkin aito luonto Saimaan rantamaisemissa Ruokolahdella.

Ruokolahden leijona -humppa

Kontupohjan sirkuksesta karkuteille luistin
turistien häkin eessa kertoneen kun muistin,
että Suomessa on kaunis paikka Ruokolahti.
Eihän sieltä mua pitänyt pois mikään mahti.
Kävin Kutveleet ja Käyhkäät, Kukonharjun tienoon,
Rantalinna innosti mut karjahdukseen vienoon.
Koettua tuli Haukkavuori, kirkonmäki,
mutta sitten meikäläisen Auvis Martti näki.

Ruokolahden leijonana olin kohta telkassa,
radiossa, lehdissä, siis julkisuuden kelkassa.
Rauha meni ja mä mietin: Millähän sen korvaisi?
Jospa kunnan kanssa sopimuksen sorvaisi.
Ruokolahden maskotiks kun minut adoptoitaisiin,
silloin eräs muutos tärkeä myös tehdä voitaisiin.
Vaakunasta ruokopelto niitettäis ja paalattais
ja sen sijaan leijona nyt siihen maalattais.

Olin Suomessa mä huippujulkkis pienen hetken.
Sitä hermot kestäneet ei, siksi päätin retken.
Vanhaan uomaan jälleen mennyt on mun elämäni,
Kontupohjan sirkuksessa makaan häkissäni.
Ruokolahden kauneutta joka päivä mietin,
muistorikkaat kesäpäivät siellä silloin vietin.
Käydähän voi niinkin, että joku kerta salaa
iso kissa Ruokolahden maisemiin taas palaa.

Ruokolahden leijonana...

säv. Kalevi Hautamäki
san. Jorma Toiviainen

Leijonapolku

Ruokolahdella avattiin syyskuussa 2012 Lohelan Leijonapolku.
Valtatie 6 varrella Lohelasta lähtee Leijonapolku, joka soveltuu koko perheelle. Kierros on noin 1,5 km:n pituinen. Leijonapolun varrella on muun muassa eri kokoisten eläinten ja naarasleijojan silhuetteja. Polulle on koottu pedon innoittamia tietoiskuja ja tehtäviä.

Polun rakensivat Kulttuuripalvelu Kaiku Ky:n Niirasen perhe.

Leijona.jpg






Leijona-lehtijuttu.jpg
Takaisin ylös