Siirry pääsisältöön
23.8.2022, 09.19

Ruokatreffit käynnistyvät Elvinkulman olohuoneella

Hyppää kyytiin ja tule syömään! Uusi ruokatreffikokeilu alkaa tiistaisin Elvinkulmassa klo 11.00–13.00. Lounaalle järjestetään ilmainen taksikuljetus pitäjiltä, kotiosoitteesta. Ensimmäinen taksikyyti pitäjiltä lähtee 6. syyskuuta. Palvelua kokeillaan syys-joulukuun ajan.

Ikäihmisten vaikuttamispäivässä 8.6.2022 saadussa palautteessa ikäihmiset ovat toivoneet lounas-ruokapalveluja, joihin myös pitäjillä asuvilla olisi mahdollisuus osallistua. Samoissa palautteissa korostettiin sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuutta. Palautteissa tuli esille myös toive päästä taksilla / kimppakyydein Elvinkulman olohuoneeseen.

Ruokolahden kunta käynnistää ruokatreffikokeilun syyskuun alussa. Kokeilun tavoitteena on tukea hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin sekä mielekästä ohjelmaa hyvän ruoan äärellä. Kokeilussa halutaan huomioida erityisesti kuntakeskuksen ulkopuolella asuvat, joilla liikkuminen palveluihin olisi muuten haasteellista.

Ruokatreffit järjestetään tiistaisin Elvinkulman olohuoneella, joihin on ilmainen taksikuljetus pitäjiltä kerran viikossa kyläkunnittain. Kuukauden toisena tiistaina myös keskustaajama-alueen asukkailla on mahdollisuus hyödyntää kyytipalvelua. Tiistain ruokatreffeihin voivat osallistua myös muut kuin taksikyydillä tulevat. Taksilla kulkevien tulee ilmoittautua taksiin ja ruokailuun edellisen viikon perjantaina klo 12 mennessä. Ilmoittautuminen suoraan Elvinkulman olohuoneelle. Omalla kyydillä tulevat ilmoittautuvat ruokailuun viimeistään saman viikon maanantaina klo 12 mennessä.

Vanhusneuvoston sihteeri Marketta Paananen on kokeilusta innoissaan. – Meillä on jokaisella kerralla ruokailun lisäksi mukavaa ohjelmaa ja ruoka on laadukasta. Mikä parasta, kotimatkalla voi halutessaan hoitaa myös kauppa-asiat. Toivon, että mahdollisimman moni tarttuu tilaisuuteen ja saadaan vilkasta treffielämää syksylle.

Lounas sisältää lämmin ruoka, salaatti, ruokajuoma, leipä ja kahvi (keittopäivinä jälkiruoka). Lounaan hinta työttömille ja eläkeläisille 5,50 €, muille 7 €. Elvinkulmassa on ainoastaan korttimaksumahdollisuus. Käteisellä voi ostaa ruokalippuja ennakkoon kirjastolta.

Lisätiedot:

Anne Rasimus, anne.rasimus@ruokolahti.fi, 044 449 1213 tai Elvinkulman olohuone, olohuone@ruokolahti.fi, 044 449 1273

Ruokatreffien mainos

Jaa sivu: