Siirry pääsisältöön
13.2.2024, 12.24

Ruokolahden kuutamohiihto 2024

Perjantaina 23.2.2024 hiihdettävässä Ruokolahden kuutamohiihdossa on enemmän huoltopisteitä kuin edellisinä vuosina ja tarjoiluissa riittää valinnanvaraa! Toivottavasti myös osallistujia tulee enemmän kuin koskaan ennen.

Ruokolahden Kuutamohiihto lähestyy!
 
Tapahtuma järjestetään säävarauksella, minkä osalta sääennusteiden mukaan näyttää, että tapahtuma toteutuu(päivitys 19.2.). Kuutamohiihto hiihdetään Saimaan jäällä Pappilanlahdelta Haloniemeen ja Kauniskalliolle ulottuvalla alueella. Reitin pituus on noin 12km ja sitä voi lyhentää monesta kohdasta itselleen sopivaksi tai hiihtää useamman kerran pidempää lenkkiä kaivatessaan.
 
Kauempaa saapuville vinkiksi, että auton voi jättää huoltopisteiden lisäksi esimerkiksi Pappilanlahden uimarannan, Rasilan rannan tai Ukonsalmen rannan parkkipaikoille. Reitille voi lähteä mistä kohdasta tahansa ja hiihdon sujuvuuden lisäämiseksi suosittelemme hiihtosuuntaa myötäpäivään. 
 
REITIN HUOLTOPISTEET:
1. STEP-koulutus
• Lohikeitto & Ruispatonki, Lämmin mehu & Munkki, Minttukaakaota kuksasta

2. Hotelli Hirsiranta
• Vohveleita, artesaani pizzaa, kuumia juomia, pidennetty sauna
 
3. Ruokolahden Erätoverit, Freeskin kota
• Makkaraa, mehua
 
4. Ruokolahden seurakunta, Kauniskallion leirikeskus
• Munkkeja, juotavaa
 
5. Ruokolahden talviuimarit, Kuuselan rantasauna
• Laskiaispullaa, suolaista piirakkaa, juotavaa
 
6. Ruokolahden kunta
• Lämmintä mehua
 
Kunnan huoltopisteellä jaetaan lämmintä mehua ilmaiseksi. Muilla pisteillä tuetaan toimijoiden toimintaa pienillä maksuilla, joita vastaan saadaan herkkuja!
 
 
Jaa sivu: