Siirry pääsisältöön
2.5.2025, 10.00

Ruokolahden koululla tarjotaan diplomin arvoista kouluruokaa

Ruokolahden koululle on myönnetty kouluruokadiplomi, joka on tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä.

Ruokolahden koululle on tänä keväänä myönnetty Kouluruokadiplomi, jonka on osoitus siitä, että koulussa huolehditaan kouluruokailulle asetettujen ravitsemus-, terveys- ja tapakasvatustavoitteiden huolehtimisesta. Kuvassa diplomin ottavat vastaan koulun ruokapalvelupäällikkö Anne-Elina Olkinuora yhdessä ala- ja yläkoulun oppilaiden (kuvassa vasemmalta oikealle) Adan, Elsan, Helmin, Polatin ja Nean kanssa. Diplomin tavoitteena on kohottaa kouluruokailun arvostusta ja nostaa se näkyväksi osaksi koko koulun yhteistä toimintaa.  

– Ruokolahdella kouluruokaa valmistetaan suurella sydämellä ja täällä todella tuntuu, että koko koulun väki lapsista aikuisiin on ylpeitä meidän herkullisesta kouluruuastamme, kertoo koulun rehtori Saila Heikkinen.  

Vuonna 2023 tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan Ruokolahdella tarjotaan Suomen parasta kouluruokaa. Tämän kevään kyselytuloksia odotellaan koululla jo jännityksellä. Ruokolahden koululaiset ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä kouluruokailuun.

Kysyimme alakoulun oppilaskunnan Nealta, Adalta ja Elsalta (kuvassa vasemmalta oikealle), miksi Ruokolahden kouluruoka on niin hyvää. Nuoret kertoivat kouluruuan olevan herkullista, laadukasta ja ilmaista ja totesivat perään miltei yhteen ääneen, että lempiruokia ovat uunimakkara ja kalapullat. 

Ruokailun lisäksi koululla tarjotaan maksuton välipala kaikille oppilaille, joiden koulupäivä kestää yli kuusi tuntia. Myös Nea, Ada ja Elsa kertovat, että välipalan saaminen pidempinä päivinä on tosi kiva juttu. He saavat koululla välipalaa maanantaisin ja parhaita välipaloja ovat kuulemma herkulliset sämpylät. 

Ruokolahden kouluruoka valmistetaan koulun keittiössä kunnan omana työnä. Koulukeittiön ruokaa syödään myös varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatus on ollut Ruokolahdella maksutonta vuoden 2024 alusta. 

Kouluruokaruokadiplomi® on Ammattikeittiöosaajat ry:n koululle myöntämä tunnustus ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä. Koulu voi saada diplomin, jos se täyttää diplomin myöntämiseen vaadittavat kriteerit. 

Kouluruokadiplomia haetaan vastaamalla 45 kysymykseen kouluruokailun eri osa-alueista. Diplomin kyselytestin onnistumiseksi kysymyksistä 85 % tulee toteutua kyllä-vastauksina.

Lisätietoja:

Saila Heikkinen, koulun rehtori, Ruokolahden kunta, saila.heikkinen@ruokolahti.fi, p. 044 449 1240 

Anne-Elina Olkinuora, ruokapalvelupäällikkö, Ruokolahden kunta, anne-elina.olkinuora@ruokolahti.fi, p. 044 449 1338 

Jaa sivu: