Siirry pääsisältöön
19.3.2024, 15.15

Ruokolahti lähtee mukaan rajakuntahankkeeseen

Ruokolahti ja Rautjärvi liittyvät mukaan itärajan kuntayhteistyöhön.

Kuva: Rajakuntahanke/Janne Tienpää

Elokuussa aloitetun rajakuntahankkeen hankealue laajenee edelleen. Ruokolahden ja Rautjärven kunnat ovat pyytäneet liittyä mukaan yhteistyöhön, jossa on mukana nyt uusien kuntajäsenien jälkeen 12 itärajalla sijaitsevaa kaupunkia tai kuntaa. Yhtenäinen, maantieteellisesti reilusti yli 1000 kilometrin mittainen kuntaketju ulottuu itärajalla Savukoskelta Ruokolahdelle. 

Rajakuntien yhteistyölle on selkeä tarve. Rajakunnat ovat tunnistaneet yhteisiä ajankohtaisia tavoitteita sekä edunvalvonnan että elinvoimaisuuden vahvistamisen näkökulmasta. Maakuntien liitot vastaavat laajemmasta edunvalvonnasta, jota pienten rajakuntien maakuntarajat ylittävä uudenlainen yhteistyö osaltaan tukee. Rajakuntien ääni halutaan kuulumaan paremmin päätöksenteossa niin tuulivoimaan, siirtoverkkoihin, liikenneinvestointeihin kuin matkailuun tai koulutukseen liittyen.

- Rajan toimintaympäristö ja rajakuntalaisten arki on muuttunut lyhyessä ajassa rajusti. Kunnan tärkein tehtävä joka tilanteessa on pitää huolta kuntalaisistaan. Tähtäämme kaikella yhteistyöllä siihen, että rajaseutu säilyy elinvoimaisena. Kun meillä itärajalla on kaikki hyvin, muualla Suomessakin ovat asiat mallillaan, kuvaa hankepäällikkö Sari Sirkkiä. 

Hankkeen avulla rajakunnat ovat saaneet monipuolista näkyvyyttä mediassa. Lisäksi kuntien virka- ja luottamusjohdolle ja kuntien työntekijöille on järjestetty erilaisia asiantuntijatilaisuuksia liittyen esimerkiksi Naton tuomiin investointimahdollisuuksiin, varautumisyhteistyöhön ja nuorten osallistamiseen kunnallisessa päätöksenteossa. 

Kaksivuotinen rajakuntahanke jatkuu syksyyn 2025. Yhteistyön rahoittaja on Kainuun liitto (AKKE-rahoitus) ja hallintokaupunkina toimii Kuhmo. Kokonaisbudjetti on 318 000 euroa, josta kunnat maksavat 20 prosenttia. Kuntaosuudet hankerahoituksesta määräytyvät asukasluvun perusteella. Yhteensä hankealueella on noin 74 000 asukasta.

Lisätietoja: 
Kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergman p. 044 449 1201 jukka-pekka.bergman@ruokolahti.fi 
Rajakuntahanke / hankepäällikkö Sari Sirkkiä p. 0400 961 717 sari.sirkkia@kuhmo.fi 

Jaa sivu: