Yhes enemmä! -yhdistys ja harrastemessut 30. elokuuta Ruokolahdella
Ruokolahdella järjestetään elokuussa yhdistys- ja harrastemessut. Tapahtuma kokoaa paikalle Ruokolahdella toimivat yhdistykset sekä harrastus- ja/tai kerhotoimintaa järjestävät toimijat.
Toivotamme Yhes enemmä! -messuille mukaan kaikki Ruokolahdella toimivat yhdistykset sekä harrastus- ja/tai kerhotoimintaa järjestävät toimijat. Messut järjestetään Ruokolahden liikuntahallilla ja sen piha-alueella lauantaina 30.8.2025 klo 10-14. Ruokolahden kunta tarjoaa messupaikat, eli osallistuminen tapahtumaan on maksutonta.
Toimijat voivat esitellä messuilla toimintaansa, myydä tuotteita toimintansa tukemiseksi sekä rekrytoida uutta väkeä mukaan toimintaan. Järjestäjät toivovat, että toimintaa esitellään mahdollisimman toiminnallisesti. Osastolla voi olla esimerkiksi omissa kerhoissa tai kokoontumisissa pelattavia pelejä, toiminnan kokeilemista (esim. laserammunta, laukaisututka, käsityöt ym.) tai vaikka peli- ym. välineiden esittelyä.
Osallistujat voivat varata myös aikaa tapahtumalavalta esityksille (esim. tanssia, liikuntatuokioita, musiikkia ym.) sekä lyhyille puheenvuoroille ja tuoda näin entistä paremmin toimintaansa esille.
Toivomme, että saamme yhdessä esille mahdollisimman monipuolisesti ja kattavasti, mitä eri puolilla Ruokolahtea on mahdollisuus harrastaa, millaiseen toimintaan voi osallistua ja missä yhdistyksissä voi olla mukana. Haastammekin teidät kaikki mukaan ja toivomme, että jaatte tätä viestiä edelleen mahdollisimman paljon! Yhdessä saamme aikaan enemmän ja näytämme, miten paljon maalaiskunnassakin on mahdollisuuksia.
Tapahtuman järjestävät Ruokolahden kunta ja CreativeKaiku
Varaa messupaikka
Toimintapisteen ja/tai myyntipaikan voi varata ilmoittamalla allaolevat tiedot sähköpostitse osoitteeseen info@creativekaiku.fi. Ilmoittautumiset on tehtävä 8.8.2024 mennessä.
- Varaaja (yhdistys, yhteisö, muu toimija)
-
Yhteystiedot (nimi, puh, osoite)
-
Sähköposti
-
Varattava alue. Ulko- vai sisätila. Ilmoita alueen koko (m x m), varauksessa huomioitava toiminnan laatu, esim. tarvitseeko toimintaan erityistilaa ja mahdollinen sähköntarve. Pidätämme oikeuden tilakoon määrittelemiseen varausten perusteella.
-
Toiminta ja/tai myytävä tuotteet. Huom! Jokainen elintarvikkeita myyvä toimii ympäristötoimen ohjeiden mukaisesti: https://www.imatra.fi/imatran-seudun-ymparistotoimi/terveysvalvonta/elintarvikevalvonta/tilapainen-elintarvikkeiden
-
Esiintyminen tapahtumalavalla. Ilmoita esiintymisen arvioitu kesto minuuteissa, enintään 10 min, esityksen sisältö ja esiintyjän nimi. Järjestäjä pidättää oikeuden aikataulujen muutoksiin.
Muita ohjeita
Pistettä saa tulla laittamaan perjantaina 29.8. klo 17-20. Lauantaina 30.8. tapahtumapaikalle pääsee klo 8.00 alkaen. Ilmoittaudu saapuessasi info-pisteessä liikuntahallin aulatilassa. Jokaisen pisteen toteuttajan on huolehdittava tarvitsemastaan rekvisiitasta, kuten pöydistä, tuoleista, seinäkkeistä, jatkojohdoista, katoksista ulkotiloissa tms. Jokainen huolehtii itse siitä, että toimittaa toiminnastaan mahdollisesti syntyneet jätteet alueella oleviin jäteastioihin.
Lisätietoja
CreativeKaiku, Virve ja Jari Niiranen, puh. 050 5901583 tai 050 5901584, info@creativekaiku.fi