- Etusivu
- Ajankohtaista
Ajankohtaista

Seuraa 11.7. kylähullujuhlallisuuksia livelähetyksestä, jos et pääse paikan päälle Ruokolahden kesätorille.

Ruokolahden Eukkojen perinteinen kesätapahtuma järjestetään Laamalan talolla.

Saimaa Cycle Tour ja Ruokolahden kunta järjestävät maksuttoman pre ride -yhteislenkin!

Kunnanhallitus myöntää vuosittain Ruokolahti-palkinnon ansioituneelle ruokolahtelaiselle. Viime vuonna palkinnon sai Ismo Aavaharju.

Hallintojohtaja on keskeisessä roolissa kunnan ja kunnallishallinnon kehittämisessä ja johtamisessa. Hallintojohtaja vastaa kunnan yleis-, talous-, henkilöstö- ja tietohallinnon sekä varautumisen tehtävistä tiiviissä yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa.

Kunnanhallituksen kokouksessa käsiteltiin valtuustokauden alkuun liittyvien nimitysten lisäksi muun muassa hallintojohtajan viran täyttämistä sekä kunnalle laadittua luonto- ja retkeilykohteiden pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmaa.
Ruokolahden kunta edistää käyttämättömien talojen myynti- ja vuokraustoimintaa esittelemällä kohteita omissa viestintäkanavissaan.

Ruokolahden kunta rakentaa alueelle vesihuoltoa ja rakentamisen yhteydessä osa tiestä saneerataan. Myös katuvalaistusta uusitaan.