Lapsiystävällinen Ruokolahti
Ruokolahti on mukana UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallissa
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja lasten arjen palveluissa ja kunnan hallinnossa. Tavoitteena on edistää erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksien toteutumista. Malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.
Suomen UNICEF hyväksyi Ruokolahden Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman keväällä 2025
Ruokolahden UNICEF-koordinaatioryhmä on päättänyt Ruokolahden Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelman tavoitteet alkukartoituksen perusteella. Kartoituksen aikana kuultiin lasten ja nuorten näkemyksiä.
Ruokolahden LYK-tavoitteet:
Toimintasuunnitelman tavoitteet otsikkotasolla ovat seuraavat:
- Kuntastrategia sisältää tavoitteen lapsen oikeuksien ja lapsiystävällisyyden toteutumisesta.
- Lasten ja nuorten parissa työskentelevät (mm. varhaiskasvattajat, opettajat ja nuorisopalvelujen työntekijät) saavat täydennyskoulutusta lapsen oikeuksista.
- Kunnassa on säännöllisesti ja aktiivisesti toimiva nuorisovaltuusto (nuva), oppilaskunnan hallitukset ja lapsiparlamentti, joilla on vaikutusmahdollisuuksia kunnan toimintaan ja päätöksentekoon.
- Lapset ryhmänä: Lapsivaikutusten arvioinnin (LAVA) käyttöönoton ja systemaattiseen toteuttamisen tueksi on kunnassa käytössä selkeät ohjeistukset. Lapsivaikutusten arviointia tekee yhdessä pätevien ammattilaisten joukko.
- Harrastamisen kehittäminen, bussipysäkkien kunnostus ja julkinen liikenne. (Lasten päättämä tavoite)
UNICEF tukee tavoitteiden saavuttamista ja valvoo niiden toteutumista
Tavoitteisiin pääsemiseksi koordinaatioryhmmä on laatinut toimintasuunnitelman ja kunnan LYK-koordinaatioryhmä ja koordinaattori ovat yhdessä vastuussa toimenpideiden etenemisestä ja seurannasta. Koordinaatioryhmää johtaa päiväkodin päivähoidon ohjaaja Sirpa Kupiainen.
Jos Ruokolahden kunta saavuttaa toimintasuunnitelmassa asetetut tavoitteet, sillä myönnetään lapsiystävällisen kunnan titteli.
Tutustu Lapsiystävällinen kunta -malliin:
YK:n Lapsen oikeuksien sopimus: tiivistelmä
Alla olevasta videosta pääset tutustumaan UNICEF Lapsiystävällinen kunta -malliin kahden minuutin tiivistyksenä.
Miten malli toimii?
- Mallin avulla kunta tunnistaa, millä lapsen oikeuksien osa-alueilla sillä on kehitettävää.
- Malli auttaa kuntaa määrittelemään, mitä sen tulee tehdä, jotta lasten oikeudet toteutuisivat kunnassa mahdollisimman perusteellisesti.
- Lisäksi malli auttaa kuntaa seuraamaan työn edistymistä systemaattisesti.
Työtä johtaa kuntaan perustettu koordinaatioryhmä, johon kuuluu viranhaltijoita kunnan eri toimialoilta, kuntapäättäjiä sekä lasten ja nuorten edustajia.
Malli koskee kaikkia kunnan toimialoja.
Miksi Lapsiystävällinen kunta?
- YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on erityisasema kehittyvänä, haavoittuvana ja erityistä suojelua tarvitsevina ihmisinä.
- Valtaosa lasten elämään vaikuttavista ratkaisuista tehdään kunnissa: esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, kunnan lautakunnissa ja valtuustossa.
- Investointi lasten hyvään elämään on paitsi oikein myös viisasta. Se varmistaa koko kunnan kestävän tulevaisuuden.
Yhteystiedot

+358 44 449 1277
Sirpa.Kupiainen@ruokolahti.fi
Ruokolahden päiväkoti
Hyvinvointipalvelut