Tonttitarjonta
- Etusivu
- Asuminen ja ympäristö
- Maankäyttö ja rakentaminen
- Tonttitarjonta
Ruokolahden kunnan keskeisenä tavoitteena on tasapainoisen asuntotuotannon edistäminen sekä haja-asutusalueella että taajamissa. Myytävänä olevat vapaat asuintontit sijaitsevat mielenkiintoisilla paikoilla kunnan eri taajamissa.
Tulossa - Kasvitarhan alueen uudistetut tontit, syksy 2024
Ruokolahden kunta suunnittelee Pappilanlahden entisen puutarhan alueelle kaavamuutosta. Kasvitarhan alue sijaitsee hienolla paikkaa aivan Pappilanlahden rantamilla. Pitäkää siis korvanne auki uutisten varalta!
Ennen tontin varaamista perehdy huolellisesti tonttien tietoihin ennen tonttihakemuksen jättämistä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kaavamääräyksiin ja rakentamistapaohjeisiin. Tontin valinta vaikuttaa olennaisesti sille rakennettavan talon rakentamismahdollisuuksiin. Haethan siis vain tontteja, joihin olet valmis rakentamaan rakennustapaohjeiden mukaisen ja rakentamisvelvoitteen täyttävän talon. Ole yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan mikäli rakennusasioissa herää kysymyksiä.
1. Tontin varaus tapahtuu jättämällä kirjallinen varaushakemus kunnan tonttivastaaville. Varausmaksun suuruus on tonttikohtainen, siis 200 € - 800€ väliltä.
2. Tonteista tehdään ensin varaussopimus, joka on voimassa yhden vuoden siitä hetkestä, kun sopimus on allekirjoitettu. Varausmaksun tulee olla maksettu ennen sopimuksen tekemistä.
3. Ostajan/vuokraajan tulee hakea rakennuslupaa ja aloittaa rakentaminen varauskauden päättymispäivään mennessä. Mikäli rakentamista ei ole määräajan umpeutumiseen mennessä aloitettu, sopimus purkautuu automaattisesti ja tontti palautuu takaisin myytäväksi. Huomioithan, että rakennuslupa voidaan myöntää vasta kun kauppakirja tai vuokrasopimus on allekirjoitettu.
4. Lopullinen kauppakirja tai vuokrasopimus on tehtävä ennen varausajan päättymistä. Varausmaksu hyvitetään ostajalle/vuokraajalle kaupanteon yhteydessä. Kauppahinnan lisäksi ostaja maksaa kunnalle lohkomiskustannuksia 960 €.
5. Kauppakirjassa ja vuokrasopimuksessa on ehtona rakentamisvelvoite. Rakennustyöt tulee aloittaa 3 vuoden kuluessa kauppakirjan tai vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta. Rakennuslupa on voimassa 5 v, jonka aikana rakennuksen tulee valmistua asuttavaan kuntoon.
Mikäli sopimus purkautuu joko myyntisopimuksen ehtoihin perustuen tai ostajan pyynnöstä, maksettua varausmaksua ei palauteta.
Pyydämme huomioimaan, että sopimuksien ehdot ovat sitovia ja kunnalla on oikeus periä sopimuksen mukaista sopimussakkoa, mikäli sopimuksen ehtoja ei täytetä määräajassa. Keskeisiä ehtoja ovat mm. rakentamisvelvoiteaika ja että tontin luovuttaminen rakentamattomana eteenpäin on kielletty. Tutustuttehan siis sopimusluonnokseen huolellisesti, ennen allekirjoitusta.
Kaavamerkintöjä
AO = Erillispientalojen korttelialue I & II = Suurin sallittu kerrosluku
AP = Asuinpientalojen korttelialue 1/2k & 2/3k = Suurin sallittu kellarikerroksen ala suhteessa koko kerrosalaan
AR = Rivitalojen ja muiden kytkettyjen u1/2 = Suurin sallittu ullakkokerroksen ala suhteessa koko kerrosalaan
asuinrakennusten korttelialue e = 0,20 = Tehokkuusluku, joka ilmoittaa rakennusoikeuden määrän
RA = Loma-asuntojen korttelialue suhteessa pinta-alaan
Hox! Asemakaavan mukaisten tonttien hinnat on määrittänyt kunnanvaltuusto, eikä niihin voi vaikuttaa.
Vaittilanrannan omakotitontit
Ruokolahden kunta tarjoaa pitkästä aikaa mahdollisuuden hankkia tontti kauniin Saimaan rannalta omakotitaloille. Tontit on valmiiksi lohkottu ja pyykitetty, ja korttelin kunnallistekniikka valmistunut. Kiinteistöjen tulee vain liittyä kunnan vesijohtoverkostoon sekä Imatran seudun sähkön sähköverkostoon. Asuinrakennuksen rakentamiseen annamme kolme vuotta rakennusaikaa kaupan allekirjoituspäivästä.
Vaittilanrannan tontit ovat suoramyynnissä.
Rakennustapaohje || Asemakaava || Kaavaselostus
* Hox! Tähdellä merkityt kiinteistöt ovat omarantaisia
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus (+ sauna) Hinta Kiinteistötunnus
Vaittilanranta 1 AO 3/4k I 1 440 m² || 300 m² 20 000 € 700-485-4-24
Vaittilanranta 2 * AO 3/4k I 2 485 m² || 300 m² + 25 m² 70 000 € 700-485-4-29
Vaittilanranta 3 AO 3/4k I 1 415 m² || 300 m² 20 000 € 700-485-4-25
Vaittilanranta 5 AO 3/4k I 1 486 m² || 300 m² 20 000 € 700-485-4-26
Vaittilanranta 7 AO 3/4k I 1 209 m² || 300 m² 20 000 € 700-485-4-27
Vaittilanranta 8 AO 3/4k I 1 576 m² || 300 m² + 25 m² 40 000 € 700-485-4-32
Vaittilanranta 9 AO 3/4k I 1 292 m² || 300 m² 20 000 € 700-485-4-28
Vaittilanranta 12 * AO 3/4k I 1 188 m² || 300 m² + 25 m² 70 000 € 700-485-4-34
Tutustu kohteisiin Etuovessa || Vilkaisethan myös 360-kuvia tästä
Keskustaajama
Keskustaajama on laajentunut kantatien 62 länsipuolella sijaitsevasta kirkonkylästä hyvän palveluvarustuksen omaavaksi nykyaikaiseksi kuntakeskukseksi. Ydinkeskustan tilanahtauden vuoksi asuntorakentaminen on siirtynyt taajaman reuna-alueille.
Asemakaava Rasilan pohjoispuolesta & eteläpuolesta
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Multapakantie 12 AO II 1 732 m² || 347 m² 9 200 € || 400 € 700-463-6-127
Veikkojenpolku 18 AO I 1 650 m² || 330 m² 8 500 € || 400 € 700-463-9-44
Pikettivuorentie 6 AO II 1 484 m² || 297 m² 10 078 € || 400 € 700-463-4-287
Käringinrannan asuntoalue
Keskustaajaman uusimmalla asuntoalueella on vapaana mielenkiintoisia, eri rakennusmateriaalien käyttöön soveltuvia ja maastoltaan vaihtelevia tontteja. Myös omarantaisia tontteja löytyy.
Käringin alueen asemakaava || Rakentamistapaohjeet Kärinki I, Kärinki II & Käringinranta
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Hannahontie 5 AO 2/3k I 1 592 m² || 300 m² 200 € || 200 € 700-463-30-39
Järkäletie 1 AO 1/2k I 1 169 m² || 234 m² 1 200 € || 400 € 700-463-30-7
Kokkopolku 1 AO I 1 646 m² || 300 m² 3 800 € || 400 € 700-463-30-46
Kokkotie 4 AO 1/2k I 1 147 m² || 300 m² 1 200 € || 400 € 700-463-30-41
Läherannantie 1 AO 1/2k I 1 537 m² || 308 m² 500 € || 400 € 700-463-30-34
Pulterikuja 2 AO 1/2k I 1 463 m² || 293 m² 3 400 € || 400 € 700-463-30-28
Pulterikuja 3 AO 1/2k I 1 557 m² || 312 m² 200 € || 200 € 700-463-30-36
Karpinkaari 2 AO II 1 258 m² || 250 m² 9 147€ || 400 € 700-463-35-10
Karpinkaari 3 AO II 1 345 m² || 250 m² 8 975 € || 400 € 700-463-35-15
Karpinkaari 5 AO II 1 182 m² || 250 m² 7 562 € || 400 € 700-463-35-16
Karpinkaari 7 AO II 1 079 m² || 250 m² 7 093 € || 400 € 700-463-35-17
Karpinkaari 9 AO II 1 023 m² || 250 m² 6 538 € || 400 € 700-463-35-22
Karpinkaari 10 AO II 1 154 m² || 250 m² 7 410 € || 400 € 700-463-35-27
Karpinkaari 12 AO II 1 111 m² || 250 m² 7 116 € || 400 € 700-463-35-28
Karpinkaari 14 AO II 1 096 m² || 250 m² 7 313 € || 400 € 700-463-35-33
Karpinkaari 18 AO II 1 085 m² || 250 m² 8 597 € || 400 € 700-463-35-31
Kiiskenkuja 5 AO II 1 192 m² || 250 m² 6 317 € || 400 € 700-463-35-25
Kuhankuja 4 AO II 1 049 m² || 250 m² 6 787 € || 400 € 700-463-35-29
Käringinrannantie 16 AP II 1 065 m² || 250 m² 7 772 € || 400 € 700-463-35-5
Käringinrannantie 17 * AO II 1 307 m² || 250 m² 48 000 € || 800 € 700-463-35-59
Käringinrannantie 18 AP II 1 200 m² || 250 m² 8 551 € || 400 € 700-463-35-6
Käringinrannantie 20 AP II 1 257 m² || 250 m² 9 127 € || 400 € 700-463-35-7
Käringinrannantie 21 * AO II 1 845 m² || 250 m² 66 000€ || 800 € 700-463-35-62
Käringinrannantie 38 AO II 1 386 m² || 250 m² 11 982 € || 400 € 700-463-35-40
Käringinrannantie 48 AP II 2 764 m² || 250 m² 34 528 € || 800 € 700-463-35-56
Salosaari
Salosaaressa Saimaan rannan tuntumassa sijaitsevalle asuntoalueelle toteutetut ensimmäiset pientalot otettiin käyttöön vuoden 2004 alkupuolella. Alueella on vapaita tontteja.
• Huuhkan alue
• Ukonsalmen alue
• Taidetiellä iso pientalotontti
Asemakaava Salosaaren pohjoispuolesta & eteläpuolesta || Huuhka I & II rakentamistapaohje
** Hox! Tähdellä merkitty kiinteistö on lohkomaton
*** Hox! Tähdellä merkityt kiinteistöt myydään myös lisämaaksi. Hinta ilmoitettu suluissa.
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Kartanonpolku 1 AP I 4 055 m² || 600 m² 21 000 e || 400 € 700-485-3-157
Kartanonpolku 2 AP I 2 802 m² || 550 m² 18 500 € || 400 € 700-485-3-163
Kartanonpolku 6 AO I u1/2 1 935 m² || 387 m² 14 000 € || 400 € 700-485-3-161
Kartanonpolku 10 AO I u1/2 1 688 m² || 337 m² 12 500 € || 400 € 700-485-3-159
Apajatie 4 AR II 2 301 m² || 461 m² 9 059 € || ei päätetty 700-480-6-3
Apajatie 6 AR II 2 026 m² || 406 m² 7 713 € || ei päätetty 700-480-6-4
Apajatie 7 AO II 1 243 m² || 249 m² 200 € || 200 € 700-480-6-16
Apajatie 13 AO II 1 713 m² || 343 m² 3 426 € || 400 € 700-480-6-19
Kaivomäentie 4 ** AP 1/2k I u1/2 ~3 000m² || e = 0,20 6 000 € || 400 € 700-480-9-13
Kaivomäentie 6 AP 1/2k I u1/2 2 554 m² || 511 m² 500 € || 400 € 700-480-9-11
Kaivomäentie 12 AO 1/2k I 2 901 m² || 580 m² 500 € || 400 € 700-480-10-0
Kaivomäentie 23 AO 1/2k I u2/3 1 207 m² || 150 m² 200 € || 200 € 700-480-9-3
Kaivomäentie 25 AO 1/2k I u2/3 1 151 m² || 250 m² 200 € || 200 € 700-480-9-14
Koukkutie 3 AO II 1 320 m² || 264 m² 2 835 € || 400 € 700-480-6-44
Mertapolku 5 AO I 1 170 m² || 234 m² 200 € || 200 € 700-480-6-39
Mertapolku 8 AO II 2 418 m² || 484 m² 4 936 € || 400 € 700-480-6-46
Mertatie 5 AO II 1 218 m² || 243 m² 2 600 € || 400 € 700-480-6-54
Mertatie 6 AO II 1 699 m² || 340 m² 500 € || 400 € 700-480-6-36
Mertatie 7 AO II 1 373 m² || 274 m² 2 900 € || 400 € 700-480-6-60
Mertatie 8 AO II 2 340 m² || 468 m² 500 € || 400 € 700-480-6-35
Mertatie 12 AO I 1 513 m² || 303 m² 3 219 € || 400 € 700-480-6-59
Mertatie 14 AO II 2 444 m² || 489 m² 500 € || 400 € 700-480-6-30
Tuulastustie 1 AR 1/2k I 2 432 m² || 487 m² 8 171 € || ei päätetty 700-480-9-2
Tuulastustie 3 AR 3 341 m² || 668 m² 11 225 € || ei päätetty 700-480-11-0
Tuulastustie 4 AO 1/2k I 1 501 m² || 300 m² 500 € || 400 € 700-480-9-1
Tuulastustie 9 AO 1/2k I 1 340 m² || 268 m² 4 656 € || 400 € 700-480-1-80
Tuulastustie 15 AO 1/2k I u2/3 1 262 m² || 250 m² 3 786 € || 400 € 700-480-1-74
Tuulastustie 17 AO 1/2k I u2/3 1 138 m² || 250 m² 3 786 € || 400 € 700-480-2-105
Tuulastustie 19 AO 1/2k I u2/3 1 439 m² || 250 m² 5 176 € || 400 € 700-480-2-104
Tuulastustie 21 AO 1/2k I u2/3 1 380 m² || 250 m² 4 194 € || 400 € 700-480-2-103
Tuulastustie 23 AO 1/2k I u2/3 2 272 m² || 300 m² 8 500 € || 400 € 700-480-2-122
Tuulastustie 26 AO 1/2k I u2/3 1 262 m² || 250 m² 5 670 € || 400 € 700-480-2-97
Puikkarikuja 4 AO I 1 881 m² || 376 m² 9 400 € || 400 € 700-480-6-62
Nuottakuja 1 AO I 2 213 m² || 442 m² 11 000 € || 400 € 700-480-6-63
Nuottakuja 4 AO 1/2k I u2/3 1 949 m² || 300 m² 8 701 € || 400 € 700-480-2-89
Pikku-ukontie 2 AO I 929 m² || 250 m² 1 364 € || 400 € 700-480-1-105
Ukonkuja 2 AO I 930 m² || 250 m² 2 160 € || 400 € 700-480-1-122
Taidetie 11 AP II 4 970 m² || 400 m² 10 337 € || 400€ 700-446-1-10
Anteroisenmäentie 8 AO I 239 m² || e = 0,25 200 € || 200 € 700-485-3-84
Anteroisenmäentie ? *** AR 1/2k I 3 658 m² || e = 0,25 1 000 € (1 239 €) || 400 € 700-485-3-92
Eteläinen Rinnetie 12 AO 1/2k I 1 480 m² || e = 0,2 100 € || 100 € 700-485-3-125
Eteläinen Rinnetie 13 *** AO II 4 030 m² || e = 0,2 500 € ( 1 480 €) || 400 € 700-485-3-131
Eteläinen Rinnetie 15 AO II 2 498 m² || e = 0,2 200 € || 200 € 700-485-3-132
Järvikuja 6 AO I 1 714 m² || e = 0,2 1 714 € || 400 € 700-485-3-146
Oritlammen taajama
Oritlammen taajama sijaitsee valtatien 6 välittömässä läheisyydessä ja alueelle sijoittumisen etuna on nopeat kulkuyhteydet Imatran ja Lappeenrannan kaupunkien työpaikka- ja palvelukeskittymiin. Oritlammen taajamassa kunta tarjoaa varattavaksi useita rakennettavuusominaisuuksiltaan erinomaisia pientalotontteja.
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Kantopolku 3 AO II 1 648 m² || 250 m² 2 570 € || 400 € 700-415-7-155
Lammintie 23 AO II 1 200 m² || 250 m² 1 495 € || 400 € 700-415-2-516
Leppäpolku 1 AO II 2 037 m² || 400 m² 2 168 € || 400 € 700-415-2-795
Leppäpolku 6 AO II 1 187m² || 250 m² 1 461 € || 400 € 700-415-2-796
Leppäpolku 10 AO II 1 220 m² || 250 m² 1 504 € || 400 € 700-415-2-557
Mahlakuja 1 AO II 1 190 m² || 250 m² 200 € || 200 € 700-415-2-725
Närepolku 1 AO II 1 341 m² || 250 m² 2 018 € || 400 € 700-415-7-137
Pajutie 1 AO II 1 420 m² || 250 m² 1 619 € || 400 € 700-415-2-566
Pajutie 5 AO II 1 126 m² || 250 m² 1 327 € || 400 € 700-415-2-797
Pajutie 7 AO II 1 495 m² || 250 m² 1 495 € || 400 € 700-415-2-798
Pihlakuja 1 AP II 1 004 m² || 250 m² 500 € || 400 € 700-415-2-794
Tuomipolku 2 AO II 1 260 m² || 250 m² 1 450 € || 400 € 700-415-2-558
Tuomipolku 6 AO II 1 550 m² || 250 m² 2 001 € || 400 € 700-415-2-520
Huhtasenkylän taajama
Immalanjärven rantaan ulottuva Huhtasenkylän taajama rajoittuu maankäytöltään suoraan Imatran kaupungin Huhtasen kaupunginosaan. Rauhallinen taajamaympäristö vesistöelementteineen ja toisaalta erinomaiset kulkuyhteydet Imatran palvelu- ja työpaikkakeskittymiin muodostavat yhdessä houkuttelevat puitteet pientalorakentamiselle.
Kunnalla on hajatontteja sekä seitsemän kappaletta myytäviä/vuokrattavia tontteja (Hyypiänmäen alue, korttelit 33 ja 34). Lisäksi vireästi toimivalta asukasyhdistykseltä voi tiedustella yksityisten omistamien tonttien ostomahdollisuuksista.
Asemakaava Huhtasenkylän pohjoispuolesta & eteläpuolesta
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Mannerintie 1 AO II 2 014 m² || 403 m² 7 244 € || 400 € 700-415-2-862
Mannerintie 2 AO II 1 710 m² || 342 m² 7 800 € || 400 € 700-415-2-865
Mannerintie 3 AO II 1 801 m²|| 361 m² 6 625 € || 400 € 700-415-2-863
Mannerintie 4 AO II 1 709 m² || 342 m² 7 800 € || 400 € 700-415-2-866
Mannerintie 5 AO II 1 802 m² || 361 m² 6 625 €|| 400 € 700-415-2-864
Mannerintie 6 AO II 1 708 m² || 342 m² 7 800 € || 400 € 700-415-2-867
Mannerintie 8 AO II 1 802 m² || 361 m² 8 000€ || 400 € 700-415-2-868
Virmutjoen isot omakotitontit
Haja-asutusalueella kaksi tonttia (tontit nro 2 ja 4, pinta-ala n. 3300 m2 ja 3450 m2). Tonttien hinta 4,00 €/m2. Ruokolahden keskustaan 6 km.
** Hox! Tähdellä merkityt kiinteistöt ovat lohkomatta
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Pajulanmutka ?** - ~ 3 450 m² || - 13 800 € || 400 € 700-490-7-120
Pajulanmutka ?** - ~ 3 300 m² || - 3 200 € || 400 € 700-490-7-120
Vapaa-ajan rantatontit
Ruokolahti tarjoaa huikeat puitteet mökkeilyyn ja vapaa-ajan asumiseen, piditpä sitten rauhallisesta järvenrannoista, pienistä maaseutukylistä tai kaupunkimökkeilyistä.
Osoite Kaavamerkintä m² || rakennusoikeus Hinta || varausmaksu Kiinteistötunnus
Periluodontie RA 4 330m² || 200 m² 130 000 € || - 700-483-1-85
Kiinteistökohtainen rakennusoikeus on 200 k-m² ja sille saa kaavan mukaisesti rakentaa loma-asunnon, rantasaunan, vierasmajan ja talousrakennuksia, yhteensä enintään neljä rakennusta. Tontilla on mäntyvaltaista puustoa ja kova ruohikoton ranta. Tontille on tie perille ja se on liitettävissä Imatran Seudun Sähkö Oy:n verkkoon aluehinnalla.
Ote rantayleiskaavasta || Toimituskartta
Hox! Klikkaa kuvaa suuremmaksi hiiren oikealla --> Avaa uudessa välilehdessä
Teollisuustontit yrityksille
Ruokolahdelta löytyy helposti hyvät toimitilat kasvattaa yritystäsi.
Kunnalla on tarjolla yritystontteja sekä Puntalan että Myllyntaustan teollisuusalueilla. Alueilla toimii yrityksiä mm. metalli- , muovi- ja LVI-rakennusteollisuuden aloilla. Isojen yritysten lisäksi joukossa toimii myös paljon pieniä ja keskisuuri yrityksiä eri toimialoilta. Puntalan teollisuusalue sijaitsee aivan kuutostien varrella ja noin 20 km päässä Imatran rajanylityspaikalta.
Myymme teollisuustontit aina tapauskohtaisesti käyttötarpeen mukaan. Voimme räätälöidä tontin tarpeisiin sopiviksi, sillä osa tonteista on lohkottavissa mahdollisuuksien mukaan myös pienempiin kokonaisuuksiin. Tontit hinnoitellaan alkaen 0,50€/m² (alv 0%). Olethan siis etukäteen yhteydessä Teknisten palveluiden toimialajohtajaan yritystontteihin liittyvissä asioissa ja kysymyksissä.
Yksityinen tonttitarjonta
Ruokolahden alueella on tarjolla lisäksi paljon yksityisiä tonttitarjoajia, joihin voit tutustua kolmansien osapuolten portaaleista esimerkiksi tori.fi/asunnot , etuovi.com ja oikotie.fi palveluiden kautta. Paikallisilta kiinteistövälittäjiltä saa varmasti myös informaatiota myytävänä olevista tonteista.
Kristiina Korhonen
+358 44 4491 253
kristiina.korhonen@ruokolahti.fi
Maanmittausinsinööri