- Etusivu
- Päätöksenteko
- Kuntastrategia
- Elinvoimaohjelman toteutumisen seuranta 2023-2025
Elinvoimaohjelman toteutumisen seuranta 2023-2025
Ruokolahden elinvoimaohjelma perustuu kunnan strategiaan 2021 – 2025. Ohjelma on tehty sillä ajatuksella, että elinvoimaisessa kunnassa resurssit kohdennetaan mahdollisimman tehokkaasti strategian mukaisiin elinvoimaa edistäviin toimiin.
Vuonna 2021 Ruokolahti oli väestökehityksellä mitaten itäisen Suomen elinvoimaisin. Haluamme olla tulevaisuudessakin väestökehityksen osalta vähintään Etelä-Karjalan paras. Tätä kehitystä tällä ohjelmalla tuetaan ja vauhditetaan.
Ohjelman tärkeimmät tausta-aineistot olivat:
1) elinvoimakysely, johon osallistui 245 ruokolahtelaista,
2) kaksikymmenhenkisen ohjausryhmän tekemä SWOT ja
3) ruokolahtelaisyrityksille (47 kpl) ulkopuolisen tahon toteuttama yrityskokemuskysely.
Taloudellisesti merkittävimpiä uudistuksia ovat keskusta-alueen kehittämiseen liittyvät matkailua ja kuntalaisten hyvinvointia eli kuntamme pitovoimaa lisäävät toteutukset.
Vaikka ohjelma on perinteistä elinvoimaohjelmaa laajempi, tiedostamme, että kuntamme elinvoimaisuuden kannalta kaikkia tärkeitä asioita ei käsitellä tässä ohjelmassa. Esimerkiksi lasten, nuorten ja vanhemman väen hyvinvointiin liittyvät asiat ovat elinvoimankin kannalta tärkeitä, mutta ne nousevat paremmin esiin kunnan hyvintoimintaohjelmassa.
Tervetuloa seuraamaan elinvoimaohjelman toteutusta alla olevien osioiden kautta!
Täällä voit antaa kunnalle palautetta elinvoimaohjelman toteuttamisesta tai muista huomioitavista asioista.